A1  PIMEYDESTÄ VALOON

A1.1  Hengen valaisema mieli

 a) Kirkkauden lähde

Herra, minun Jumalani, Sinä olet ylen suuri; valke-us ja kirkkaus on Sinun pukusi. Sinä verhoudut valoon niin kuin viittaan (PS 104:1-2; PR 38).

Meidän Jumalamme asuu valkeudessa, jonne ihmisjalka ei voi astua; Hän on pukeutunut kirkkauteen, jota ihmissilmä ei voi katsoa. Eikä Kaikkivaltias ole vain verhoutunut kirkkauteen, vaan kuten Jeesus ilmaisi asian opetuslapsilleen: ”Jumala itse on valo vailla mitään pimeyttä!" Hän on kaiken puhtauden ja elämän lähde, Kirkkauden Isä. Hän on pyhä Jumala, jonka olemus on vapaa vääryydestä, saastaisuudesta ja epätäydellisyydestä.¹⁾

Ihmiskunnan historian aikana Jumala on eri tavoin halunnut jakaa kirkkauttaan ihmisten keskelle. Tietyin ehdoin Hän on antanut val-keutensa ilmestyä valitsemilleen Maan asukkaille. Hän on joutunut tekemään sen varovasti, jotta langennut ihminen on voinut kestää edes hitusen tuon kirkkauden läsnäolosta. Vastaanotettavassa muodossa Jumalan kirkkaus säteilee meille vain Hänen Pojassaan Kristuksessa:

Poika on Jumalan kirkkauden säteily ja Hänen olemuksensa kuva (HEPR 1:3).

Jumalan tavoitteena oli luoda ihminen, joka heijastaa Hänen kunniaansa ja kirkkauttaan Maa-planeetalla. Niinpä Hän on sallinut kirkkautensa lähestyä niitä, asua niiden keskellä ja niissä, jotka suostuvat elämään Hänen pyhittämänään^a) sekä hallitsemaan elämäänsä ja maanpiiriä yhteistyössä kanssaan.²⁾ Tämä Jumalan alkuperäinen ja iankaikkinen tavoite tulee eräänä päivänä toteutumaan täydellisesti – sitten kun auringon, kuun ja kaikkien lamppujen valo on menettänyt merkityksensä.

Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun va-loa eivätkä auringon valoa, sillä Herra Jumala valaisee heitä . Ja he hallitsevat aina ja ikuisesti (ILM 22:5). Aurinko ei enää ole valonasi päivällä eikä sinua valaise kuun hohde, vaan Herra on sinun iankaikkinen valosi ja Jumalasi on sinun kirkkautesi (JES 60:19).

b)  Herran lamppu

Edellä mainittu päämäärä mielessään Jumala halusi siirtää kuvakseen luomaansa ihmiseen jotakin omasta olemuksestaan. Luomiskertomus kuvailee meille, kuinka Hän maan alkuaineista koostamaansa ihmiskehoon puhalsi henkäyksen itseään.³⁾ Vanhan Testamentin Jobin kirja selventää tuon henkäyksen kahtalaista merkitystä seuraavasti:

Jumalan Henki on minut luonut, ja Kaikkivaltiaan henkä-ys antaa minulle elämän. Onhan ihmisissä henki, ja Kaik-kivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä (JOB 33:4; 32: 8).^b)

Jumalan Henki varusti ihmisen tomuruumiin biologisella elä-mällä ja hänen sisimpänsä iankaikkisuudella.⁴⁾ Samalla Hän lahjoitti ihmiseen annoksen omaa henkistä kapasiteettia, kor-keata ymmärrystä. Se ilmeni monipuolisina ajattelun, luovuuden ja tunne-elämän taitoina.⁵⁾ Ihminen tarvitsi nämä eväät sel-vitäkseen menestyksellisesti arvokkaasta kutsumuksestaan maa-pallolla. Vaatihan kaikki mitä hän teki koko ajan yhdessä oppimista ja uuden kehittelemistä.

Psalminkirjoittajan mukaan Jumala seppelöi ihmisluomuksen kirk-kaudella ja asetti hänet hallitsemaan kättensä tekoja.⁶⁾ Auk-toriteettiasemassa ja jumalallisella ymmärryksellä varustettuna ihmisen tehtävänä oli työskennellä maapallon hyvänä valtiaana yhteistyössä Luojansa kanssa. Tässä osassa ihmisen piti saman-aikaisesti kyetä vuorovaikutukseen sekä kirkkauden henki-maailman (Jumalan ja enkeleiden) että aineellisen ympäristön kanssa. Siksi Jumala joutui rakentamaan ihmisolemuksen aivan erityiseksi hengen, mielen ja ruumiin kokonaisuudek-si.⁷⁾ Iankaikkinen henki välitti ihmisen tietoisuuteen Jumalan läsnäolon, ruumiin aistit puolestaan ympäristössä vallitsevat olo-suhteet. Mielen liikkeet – ajatukset, tunteet ja tahto – päivittyivät jatkuvasti näiden kahden todellisuuden yhteisvaikutuksesta ihmi-sessä. Olemuksemme syvimmän osan, iankaikkisen hengen, kautta Jumalan kirkkaus valaisi mielemme, minkä vuoksi Raamattu nimittää ihmishenkeä Herran lampuksi:

Ihmisen henki on Herran lamppu: se tutkistelee sydämen ^c) kammiot kaikki (SNL 20:27; PR 38).

Raamatun alkulehdet kertovat kauniisti Jumalan huolenpidosta ja yhteistyöstä, joka liittyi Hänen ja ensimmäisen ihmisen väliseen läheiseen ja monitasoiseen kanssakäymiseen. Kun Jumala oli asettanut Aadamin hoitamaan istuttamaansa paratiisia, Hän toi tämän eteen kaikki luomansa eläimet. Jumala seurasi mie-lenkiinnolla, kuinka ihminen antoi kullekin niistä nimen. Havaitessaan silloin, että Aadam poti yksinäisyyttä, jota mikään näistä maan päälle luoduista olennoista ei kyennyt poistamaan, Jumala valmisti miehelle avun, naisen, joka oli hänelle sopi-va.⁸⁾ Tästä sai alkunsa liitto miehen ja vaimon välillä ja tuleminen yhdeksi lihaksi. Sen varaan Jumala kaavaili ihmisen tehtävän maapallolla:

Ja Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa he-delmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne" (1 MOOS 1:27-28).

Puolisoiden välistä aviosuhdetta Raamattu on monin tavoin käyttänyt vertauskuvana kirkkauden Herran ja ihmisen välisestä ainutlaatuisesta yhteydestä.⁹⁾ Toteuttaessaan tehtäväänsä Eedenin alkukodissa, jonka nimi hepreaksi merkitsee ”suloisuutta” ja ”iloa”, kokivat Aadam ja Eeva luonnollisena sen, minkä psalmien kir-joittaja paljon myöhemmin oivalsi vasta kovien kokemusten jäl-keen:

Minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä panen turvani Herraan Jumalaan (PS 73:28).

Kirkkaan ymmärryksen, sopusointuisen rakkauden ja rauhan val-litessa ensimmäinen ihmispari eli suhdettaan Jumalaan, toisiinsa ja luontoon onnellisena ja tasapainoisena. Se oli täysin tietämätön pahuudesta, mielen ja ruumiin sairauksista ja kuolemasta. Voimme sanoa, että ihminen oli historiansa huipulla: Hän vaelsi Jumalan kirkkauden jatkuvassa läsnäolossa ja Herran lamppu hänessä levitti esteettä valoaan universumin Luojan kunniaksi. Tämän olo-tilan särkymiseen, ihmiskunnan olemassaolon kauaskantoisimpaan tragediaan, perehdymme seuraavalla sivulla A1.2.