A10 LOHDUTUKSEN JUMALA 16.9.2022
Sillä näin sanoo Herra: "Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin Minäkin lohdutan teitä." (JES 66:13).
Jumalan tapaa lohduttaa omiaan verrataan tässä äidin menettelyyn lapsensa tyynnyttämisessä. Jae putkahti mieleeni, kun tuoreena vaarina olen saanut ihaillen seurata yhden äidin kärsivällistä ja johdonmukaista toi-mintaa vauvansa kanssa.
Vauvavaiheessa pienokainen osaa kertoa pahasta olostaan vain itkemällä. Usein äiti oppii jo itkun laadusta ja ajankohdasta päättelemään, mikä vauvalla on hätänä. Syliin ottamalla ja vauvan tarpeet täyttämällä äiti kerta toisensa jälkeen lataa lapsensa tyhjentyneen lohdutus-akun täyteen. Sensitiivisyys vauvan huomioimisessa on äidille luontaista; se on Jumalan antama kyky, joka luo perustan lapsen turvalliselle kiintymiselle hoivaajaan-sa. Tämä hellä vuorovaikautus oli apostoli Paavalin mielessä, kun hän kuvasi omaa palvelutyötään perusta-massaan Tessalonikan seurakunnassa:
Olimme teidän keskuudessanne kuin imettävä äiti, joka hoivaa lapsiaan. Teitä hellien me halusimme antaa teille ... oman itsemmekin, sillä te olitte tulleet meille rak-kaiksi (1 TESS 2:7-8).
Mielikuva äidin läheisyyden ja hoivan pysyvyydestä auttaa lasta, kun hän kahden ikävuoden tienoilla alkaa huomata, että äidillä ja hänellä on erilainen mieli, erilaiset toiveet ja tunteet. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen nimittää tätä lapsen mentalisaatiokyvyn1) kehittymiseksi. Lapsi tunnistaa äidin persoonaksi, joka ei ole vain hänen tarpeittensa täyttäjä, vaan jolla on omia haluja ja mie-lenkiinnon kohteita. Vahvistunut muistijälki äidin luotet-tavasta turvasta kantaa lasta tässä voimakkaassa yksi-löitymisvaiheessa. Sen mielikuvan rauhoittamana, joka lapselle on syntynyt äidin rakkauden muuttumatto-muudesta, hän opettelee olemaan "omavarainen" ja hal-litsemaan sisäistä tunneakkuaan, vaikka äiti ei joka hetki ole paikalla.
Vastaavalla tavalla vastasyntynyt Jumalan lapsi opettelee vaeltamaan uskossa. Luottamuksesta Jumalan kestä-vään uskollisuuteen Kristuksessa muodostuu hänelle pysyvän lohdutuksen lähde vaikeissakin elämänvaiheissa.
Hän on vahvistava teitä loppuun asti. Jumala on uskol-linen (1 KOR 1:8-9).
Vanhemmilla on tärkeä vaikutus myös siihen, millainen käsitys lapselle ja nuorelle muodostuu itsestään yksilöl-lisenä, arvokkaana ja osaavana persoonana. Kokemus omasta itsestä ja kyvykkyydestä muovautuu sen palaut-teen perusteella, jonka ympäristö hänelle antaa. Van-hemmat ovat keskeinen osa peiliä, josta lapsi näkee ku-vansa:
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin kuvastuu ihmisen sydän toisessa ihmisessä (SNL 27:19).
Lapsen varttuessa nuoreksi fyysinen syli muuttuu yhä enemmän sanalliseksi rohkaisemiseksi, kannustustami-seksi ja tukemiseksi. Identiteettiä etsiessään nuori kokee monenlaista epävarmuutta itsestään. Nuoren mielipitei-den, ajatusten ja tunteiden kuunteleminen, ajan anta-minen yhdessäoloon ja keskusteluun sekä nuoren ai-kaansaannosten ja harrastusten arvostaminen vahvistavat hänen myönteistä käsitystä itsestä. Vanhempien va-kaana pysyvä välittäminen, joka ei ole nuoren ominai-suuksista tai tekemisistä riippuvainen, kannattelee mur-rosiän tunnemyrskyjen läpi.
Jos vajavaisten vanhempiemme myötätuntoinen tuki on aina käytettävissämme, kun tarvitsemme lohdutusakun lataamista, kuinka avoin onkaan Lunastajamme ja Pe-lastajamme syli elämämme vaikeina hetkinä. Voimmeko omistaa itsellemme lohduttavampia sanoja, kuin mitkä luemme esimerkiksi Hänen seuraavasta lupauksestaan:
Mutta nyt, näin sanoo Herra: Älä pelkää, sillä Minä olen sinun lunastajasi, Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet Minun. ... Minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun Pelastajasi. ... sinä olet silmissäni kallis ja arvokas ... ja Minä rakastan sinua ... Älä pelkää, sillä Minä olen sinun kanssasi (JES 43:1-5).
Herra, sinun Jumalasi ... iloitsee sinusta suuresti, Hän tyynnyttää sinut rakkaudessaan, riemuiten Hän sinusta riemuitsee (SEF 3:17).
Edellä kuvattu varhaisen lohdutuksen saaminen on jo-kaisen ihmisyksilön perustarve lapsuudessa. Ellei se tule tyydytetyksi luonnollista tietä, ihminen etsii usein kor-vaavia kokemuksia myöhemmin. Tyhjäksi jääneen tunne-akun tankkaamiseen ja lapsuutta varjostaneen mielen-maiseman peittämiseen maailma tarjoaa runsaasti keino-tekoisia väliaikaisratkaisuja. Jotkut hakevat täyttymystä ihmisihailusta ja -suosiosta; toiset etsivät lohtua päih-teistä, seksistä tai pelijännityksestä; kolmannet tavoitte-levat sitä yltiöpäisellä omaisuuden kokoamisella. Jeesus muistutti, että ulkonainen, esimerkiksi vaurauden avulla hankittu, lohdutus on lyhyaikainen:
Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne! (LUUK 6:24)
Tosiasiassa jokaisella ihmisellä - ei vain turvattoman var-haisen kiintymyssuhteen kokeneella - on jatkuva ja hyvin perustavan laatuinen, syvimmän lohdutuksen tarve. Tunnistipa hän olemuksessaan tämän kaipauksen tai ei. Tarpeen perimmäinen aiheuttaja on ihmissuvun lankeami-nen pois Luojansa, kaiken lohdutuksen Lähteen, yh-teydestä. Synnin seurauksena Jumalan ihmiseen aset-tama iankaikkinen henki kuoleutui. Sisimmän paran-tuminen tästä vajeesta alkaa silloin, kun ihminen uskomalla Jeesukseen vastaanottaa täydellisen anteek-siantamuksen synneistään. Silloin avautuu pääsy Jumalan yhteyteen, sisäisen hyvinvoinnin lähteelle. Ihmisen henki uudestisyntyy vastaanottamaan lohdutusta kaiken Loh-dutuksen Jumalalta.
Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Ju-mala (2 KOR 1:3).
Minä olen teidän lohduttajanne (JES 51:12).
Äidin antama lohdutus on vauvalle välttämätön elinehto. Sivun alkujae puhuu äidin osoittaman lohdutuksen sa-mankaltaisuudesta Jumalan lohdutukseen verrattuna. Molempia sävyttää kestävä kärsivällisyys (ROOM 15:5). Pienelle lapselle eniten lohdutusta ja toivoa tuottava mielikuva äidistä on äidinrakkauden pysyvyys, luotet-tavuus ja muuttumattomuus. Joskus pelkkä tietoisuus äidin reaktiosta lapsen tarpeeseen saattaa tyynnyttää lapsen mielen jo ennen kuin pahan olon aiheuttaja on poistettu.
Taivaallisen Isän rakkaus lapsiaan kohtaan on myös kohteestaan riippumatonta, uskollista ja kestävää. Hän on luvannut Jeesukseen uskoville iankaikkisen ja päi-vittäisen lohdutuksen:
Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossaan antanut meille ikuisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoot sydä-miänne ja vahvistakoot teitä kaikissa hyvissä teoissa ja puheissa (2 TESS 2:16-17).
Sinun armosi lohduttakoon minua, niin kuin olet pal-velijallesi luvannut (PS 119:76).
On selvää, että oman lihansa kiusojen kanssa ahdistavan maailman keskellä kilvoitteleva kristitty tarvitsee lohdut-tavan Jumalan jatkuvaa läsnäoloa. Taivaallisen Isän huolenpitoon luottamisessa saattaa esiintyä haasteita, jos lapsuus on sisältänyt turvattomuutta, yksin jäämistä, hylkäämisen ja riittämättömyyden kokemuksia. Niinpä Herran lähettämän Pyhän Hengen, Puolustajan (kreik. Parakletos) yksi tehtävistä on toimia uskovan lohdut-tajana (parakaleo = lohduttaa; paraklesis = lohdutus). Hengen lohdutuksen ensi sijainen tavoite ei kuitenkaan ole muuttaa tunteittemme tilaa, vaan vahvistaa uskoam-me Kristukseen. Tunteet seuraavat uskoa - ei koskaan päinvastoin. Henki vakuuttaa meille Jeesuksen lu-nastustyön riittävyyttä ja Isän rakkauden kestä-vyyttä, johon me uskomme (1 JOH 4:16). Lohdutuksen ja toivon välittämisessä Hän käyttää ennen kaikkea kir-joitettua sanaa:
Kaikki, mitä on ennalta kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdu-tuksen kautta olisi toivo (ROOM 15:4).
Tämä on lohdutukseni kurjuudessani: Sinun sanasi vir-voittaa minua (PS 119:50).
Seurakunnan keskellä Henki käyttää profetian armolahjaa lohduttaessaan uskovia (1 KOR 14:3; PS 94:19). Jokainen lohdutetuksi tullut voi virvoittaa ahdistuksen ja kuorman alla kipuilevaa (2 KOR 1:4). Jumalan Henki on lohdu-tuksen Henki, joka asuu jokaisessa uskovassa. Niinpä keskinäisen lohdutuksen jakamisesta Raamattu sisältää useita esimerkkejä (FILEM 7; KOL 4:11; EFES 6:22; APT 15:31; 2 KOR 7:13).
Aivan erityistä rohkaisua ja iloa sisältävän lohdutuksen apostoleille ja ensimmäisille kristityille tuotti se, että he näkivät Jumalan valtakunnan menestyvän, evankeliumin kantavan hedelmää ja uusien seurakuntien vahvistuvan (2 KOR 7:4,6-9; 1 TESS 3:6-9). Alkuseurakunnan tavoin Kristuksen nimen tähden kärsivälle viimeisen ajan seu-rakunnalle Jumalan sana lupaa runsaan lohdutuksen:
Niin kuin Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina osak-semme, samoin tulee Kristuksen kautta runsaana osak-semme myös lohdutus (2 KOR 1:5).
Meillä on teistä varma toivo, sillä me tiedämme, että niin kuin te olette osallisia kärsimyksistä, samoin olette osallisia myös lohdutuksesta (2 KOR 1:7).
Riemuitkaa taivaat, iloitse maa! Puhjetkaa riemuhuutoon te vuoret, sillä Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiaan (JES 49:13).
