A19  Jouluevankeliumi                                     24.12.2023

Ensimmäinen "Joulu" oli suunniteltu taivaassa jo ennen maail-man luomista. Israelin profeetatkin olivat lausuneet siitä en-nustuksia. Asianosaisille Jeesuksen syntymä saapui silti tavan-omaisen arjen keskelle erityisemmin valmistamatta. Itämaan tietäjät ja Beetlehemin paimenet lähetettiin Joosefin ja Marian tykö todistamaan tuota länsimaisen ajanlaskun alku-hetkeä: Jumalan astumista ihmisen osaan. Tietäjille ja pai-menille ilmoitettiin Herran kirkkaus ja Jeesuksen tuleva teh-tävä eri tavalla. Heidän viesteillään oli kuitenkin yksi suuri merkitys: niiden kautta Jumala halusi vahvistaa lujaksi Joose-fin ja Marian edessä olevan kutsumustehtävän.   

a)  Itämaan tietäjät etsivät Kuningasta

Astronomiaa eli tähtitiedettä pidetään luonnontieteiden äiti-nä. Tähtitaivaan tarkkailu oli itämaan tietäjien leipätyötä. He olivat persialaisia maageja, zarathustralaisen uskonnon pap-peja, jotka tähtien avulla tulkitsivat tulevia tapahtumia. Ehkä he olivat tietoisia Babylonian pakkosiirtolaisuudessa elänei-den juutalaisten Messias-odotuksista pohtiessaan havaitseman-sa oudon tähden kaltaisen valoilmiön merkitystä läntisellä tai-vaalla (DAN 2:48; PS 89:4-5,36-38; MIIKA 5:1; HES 34:23-24; 1 MOOS 49:10).

Joka tapauksessa on selvää, että Jumala ohjasi tietäjien aja-tukset suuren Kuninkaan syntymiseen. Hän vaikutti heissä myös halun lähteä kumartamaan tulevaa Hallitsijaa ja johdatti heitä 1000 km:n matkalla Beetlehemiin. 

Missä on se äsken syntynyt juutalaisten Kuningas? Me näimme Hänen tähtensä nousevan ja tulimme osoittamaan Hänelle kunnioitusta. (MATT 2:2) 

Taivaat ja luomakunta ihmeellisine ilmiöineen julistavat Juma-lan kunniaa (PS 19:2; JES 40:26; JOB 12:7-9). Niiden avulla itäiset tietäjät löysivät tien Kuninkaan luokse. Raamatun mu-kaan merkit tähtitaivaalla tulevat ennakoimaan myös Jeesuk-sen toista tulemusta. Silloin Hän ottaa käytännössä haltuunsa Daavidin suvun kuninkuuden Jerusalemissa ja ryhtyy Rauhan-ruhtinaana hallitsemaan koko 1000-vuotista valtakuntaansa Maan päällä (MATT 24:29-30; JER 30:9; ILM 11:15; DAN 7:13-14).

Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja Hänen nimensä on ... Rauhan-ruhtinas. Herruus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja Hänen valtakunnallaan. (JES 9:5-6).

Ennen kaikkea itämaan tietäjien merkitys tuossa hetkessä oli vahvistaa sanomaa ja kutsumusta, jonka enkeli oli ilmoittanut Marialle tulevan Kuninkaan äitinä (LUUK 1:30-33).  

b)  Beetlehemin paimenet löysivät Vapahtajan

Jumala puhui tietäjille luonnon Kirjan eli luomistekojensa kautta. Hän johdatti heitä näkyvän valoilmiön avulla. Paljon voimakkaampaa läsnäolonsa kirkkautta Jumala käytti johdat-taessaan kansaansa erämaassa valoisan pilven ja tulen avulla (2 MOOS 13: 21; MATT 2:9-10). Hyvin korkean tasoinen oli myös se Herran kirkkaus, joka ympäröi yöllä laumaansa var-tioineet paimenet. Heille ilmestyi Hänen enkelinsä, joka sanoi:

Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. (LUUK 2:10-11) 

Syntyneen lapsen kuninkuuden sijasta paimenille kerrottiin Hänen toinen tuleva tehtävänsä: "Jeesus on Vapahtaja". Vaikka enkeli kuvasi tätä uutistaan ilosanomaksi (evankeliumiksi) kai-kelle kansalle, ei paimenilla ollut tuossa vaiheessa varmaan-kaan kykyä hahmottaa sen maailmanlaajuista merkitystä. 

Jeesuksen saapumisessa Vapahtajaksi (kr. soter = "pelastaja", "vapauttaja", "vapahtaja"), kärsiväksi Herran palvelijaksi ja ihmiskunnan syntien sovittajaksi huipentui Jumalan rakkaus langenneita luotujaan kohtaan. Jumalan käsittämätön ratkaisu alenustilaamme oli tulla itse ihmiseksi ja kantaa rangaistus meidän puolestamme. Niinpä enkelin sanoma "teille on syn-tynyt Vapahtaja" merkitsee iankaikkista pelastusta syntejään katuvalle, Jeesuksen tykö uskossa kääntyvälle. Jeesuksessa syyllisyys ja synnin orjuuttava hallintavalta riisutaan pois, jotta "me eläisimme vanhurskaudelle" (1 PIET 2:24).

Hän synnyttää pojan, ja sinun on annettava Hänelle nimeksi Jeesus (kr. Jehoshua = "Herra pelastaa"), sillä Hän pe-lastaa kansansa sen synneistä (MATT 1:21; PS 130:8).

Me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman vapahtajaksi (1 JOH 4:14).

Paimenien välityksellä myös Joosef sai vahvistuksen unessa saamalleen kutsumukselle huolehtia perheestä, johon Vapah-taja oli syntyvä (MATT 1:20-21).   

c)  Maria synnytti Jumalan Pojan

Edellä olemme sivunneet Kaikkivaltiaan kirkkauden näkyviä muotoja, joiden Hän antoi koskettaa Jeesuksen syntymän to-distajiksi valitsemiaan ihmisiä. Itämaan tietäjiä ohjasi Jumalan tähden kirkkaus; paimenet aistivat Herran enkelistä säteilevän kirkkauden ja pelästyivät. Jeesuksen äidin kokemus Jumalan kirkkaudesta poikkesi näistä: enkelin ilmestymisen ohella siihen liittyi Hengen vaikutus, joka ei ollut silmin nähtävää.

Pyhä Henki tulee päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut. Siksi myös sitä Pyhää, joka syntyy kutsutaan Jumalan Pojaksi. (LUUK 1:35)

Yhdeksän kuukautta ennen esikoisensa syntymää Maria kohtasi kehossaan Jumalan kolminaisuuden. Neitsyt tuli raskaaksi, kun Isän lähettämä Pyhä Henki asetti tulevan Pojan kehit-tymään hänen kohtuunsa. Tapahtuma oli ihme eikä sen bio-logisia yksityiskohtia kerrota Raamatussa. Siten meille riittää sama tieto kuin Joosefille:

... se mikä hänessä (Mariassa) on siinnyt on Pyhästä Hen-gestä (MATT 1:20). Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja syn-nyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel (JES 7:14).

Ihmisen valinta tällä tavalla Jumalan välikappaleeksi on ainut-kertainen. Sen vuoksi ei ole ihme, että Gabriel, yksi korkea-arvoisimmista enkeleistä, lähetettiin kertomaan Marialle Ju-malan suunnitelmasta. Maria sai silloin tietää esikoisensa todellisen identiteetin ja alkuperän: lapsi on Jumalan Poika. Myös Joosefille annettiin unessa viesti lapsen jumaluudesta: Pojan nimi hepreaksi on Immanuel, mikä merkitsee "Jumala meidän kanssamme" (MATT 1:23). Näin Jeesuksen persoonassa maan päällä yhdistyivät jumalallinen luonto ja synnitön ih-misluonto toisiinsa. Kuitenkaan Jeesus ihmisen osassa ei mil-loinkaan käyttänyt jumalallista valtaansa ja voimaansa omaksi hyödykseen.

Harjaannuttaessaan poikaa myöhemmin maalliseen puuraken-tajan ammattiin, Joosef siten ymmärsi, että Jumala oli ihmi-sen hahmossa hänen työtoverinaan. Todistukset Jeesuksen kuninkuudesta ja vapahtajuudesta, joista Jumala puhui kau-kaisen maan oppineiden ja läheisen kedon karjanhoitajien kautta, olivat yhtenevät Israelin profeettojen ennustusten kanssa. Jumala ei ollut hylännyt kansaansa 450 vuoden hil-jaisuuden aikana. Ne vahvistivat Marian kutsumusta (LUUK 1:30-33). Ne toivat suurta lohdutusta ja rohkaisua Joosefille ja Marialle, jotka ryhtyivät hoitamaan ja kasvattamaan Jeesus-poikaa yhdessä omien lastensa kanssa (LUUK 2: 19,40,51).

Kolmenkymmenen vuoden ajan Jeesus kasvoi ja valmistautui Nasaretin köyhässä kaupungissa perheen keskellä julkista toimintaansa varten. Vanhemmille se aika merkitsi kovaa ar-kista puurtamista ja suurehkosta lapsikatraasta huolehtimista; lasten kasvattamista juutalaisuuteen yhteistyössä synagoga-koulun kanssa ja heidän opastamista käytännön työhön. Tuiki tarpeelliseksi he varmasti kokivat sen aineellisen huolenpidon, jolla Jumala oli siunannut heitä itämaan tietäjien arvokkaiden lahjojen muodossa.   

Osana Kristuksen kirkkauden evankeliumia Beetlehemin tapah-tumasarja loistaa taivaallista valoa (2 KOR 4:3-4). Uuden elä-män puhkeaminen Marian kohdussa muistuttaa meitä Elämän aarteesta, jota me kannamme saviastiassa. Kristuksen elämän syntyminen sisimpäämme oli samalla tavalla kolmen jumalal-lisen persoonan yhteistyön vaikutusta: Jumalan lähettämä sanan katoamaton siemen, eli evankeliumi Jeesuksen lunas-tustyöstä, herätti meissä uskoa ja uudestisynnytti meidät Hänen lapsikseen Hengen uudistuksen kautta (1 PIET 1:23; TIIT 3:5). Jumalan kirkkauden tunteminen ei jäänyt ulkonaisiksi havainnoiksi kuten Vanhan Testamentin ajan ihmisillä, vaan valaisi sydämemme muuttaakseen meitä valon levittäjiksi:

Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valo pimeydestä", valaisi sydämemme, niin että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoilta, levittäisi valoaan (2 KOR 4:6).