Vapahtajamme Jeesuksen kaikkea toimintaa maan päällä leimasi eräs merkittävä piirre: täydellinen riippuvuus Isästä. Erityisesti se näkyi Hänen teoissaan, puheissaan ja rukouselämässään. Tästä periaatteestaan Hän puhui usein kuulijoilleen; sen mallin mukaan Hän eli ja jätti esimerkin seuraajilleen.

Poika ei voi tehdä mitään omasta aloitteestaan vaan ainoastaan sen, mitä näkee Isän tekevän. Minä en etsi omaa tahtoani vaan Hänen tahtoaan, joka on Minut lähettänyt (JOH 5:19,30).

Kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmär-rätte, että Minä olen se ja etten omasta aloitteestani tee mitään vaan puhun sen, minkä Isäni on Minulle opettanut. Minä teen aina sitä, mikä on Hänelle mieluista (JOH 8:27-28).

Sillä en Minä ole puhunut omia jatuksiani. Isä, joka on Minut lähettänyt, on antanut Minulle käskyn, mitä Minun on sanottava ja mitä puhuttava. Niitä sanoja, joita Minä puhun teille, en puhu omasta aloitteestani. Isä asuu Minussa, ja teot ovat Hänen tekojaan (JOH 12:49; 14:10).

Ei ainoastaan Jeesuksen tulo maailmaan ihmiskunnan Palastajaksi ollut Jumalan suunnittelema. Myös sen toteutus kaikkine yksi-tyiskohtineen - auttamistekoineen, ihmeineen, opetuspuheineen ja kärsimisineen - tapahtui Jumalan osoittamalla tavalla. Ihmisen osassaan Jeesus ei halunnut tehdä mitään omasta aloitteestaan, vaan asetti itsensä joka hetki riippuvaiseksi Isänsä johdatuksesta ja neuvosta. Jumalallista voimaansakin Hän käytti vain Lähet-täjänsä tahdon rajaamassa muodossa riippuvaisena Hengen voitelusta (APT 10:38). Siksi Jeesuksen piti kuunnella Isänsä ohjausta, kun Hän päivittäin kohtasi apua tarvitsevia ihmisiä. Oli sen vuoksi luonnollista, että Hän usein tarvitsi vetäytymistä rau-halliseen paikkaan rukoilemaan.

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja läh-ti autioon paikkaan rukoilemaan (MARK 1:35).

Paljon kansaa tuli koolle kuullakseen Häntä ja parantu-akseen vaivoistaan. Mutta Hän vetäytyi erämaahan ru-koilemaan (LUUK 5:16).

Päästettyään kansan menemään Hän nousi vuorelle yk-sinäisyyteen rukoilemaan. Ja kun ilta oli tullut, Hän oli siellä yksinään (MATT 14:23).

Kerran niihin aikoihin Jeesus lähti vuorelle rukoile-maan ja vietti siellä koko yön rukoillen Jumalaa. Päivän tultua Hän kutsui opetuslapset luokseen. (LUUK 6:12-13)

Evankeliumit kertovat, että Jeesus vetäytyi yksinäisyyteen myös silloin, kun Hän suuren murheen ja ahdingon keskellä halusi jakaa taakkansa Isän kanssa (JOH 14:12-13; LUUK 22:41-44; HEPR 5:7). Palvelutyön haasteisuus ei kuitenkaan ollut Jeesuksen ainoa motiivi etsiytyä Jumalan läheisyyteen. Isän ja Pojan suhde on syvimmältä luonteeltaan rakkaussuhde, jossa molemmat iloitsevat toistensa läsnäolosta. Saada viettää häiriötöntä aikaa kahden kesken rakastavan Isän kanssa, oli asia, jota Jeesus eniten kaipasi maan päällä eläessään. Jeesus, joka toimi rakkaus mo-tiivinaan, eli Rakkaudesta. Luonnehtiessaan tätä Jeesuksen ase-maa evankelista Johannes käyttää ilmaisua "Isän helmassa " (JOH 1: 18; PR 38). Ilmaisu on mielenkiintoinen sen vuoksi, että myös omasta läheisestä yhteydestään Jeesuksen kanssa Johannes käyttää samaa kreikan kielen sanaa kolpos, joka merkitsee paitsi "helmaa" myös "syliä" (JOH 13:23; PR 38). Se on yksi voimak-kaimmista, kahden persoonan läheisyyttä kuvaavista sanoista.  

Pyhä Henki laskeutui Hänen päälleen ... . Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet Minun rakas Poikani, Sinuun Minä olen mieltynyt." (LUUK 3:22; 2 PIET 1:17). Isä ra-kastaa Poikaa ja näyttää Hänelle kaiken, mitä itse tekee (JOH 5:20).

... Minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on Minua käskenyt ... (JOH 14:31).

b)  Rakkauden muuttava voima

Kärsivän palvelijan osaan lähetetyn Jeesuksen suhde Isän kanssa oli siis enemmän kuin työ- ja tehtäväorientoitunut riippuvuus-suhde. Jos Jeesus ehyenä ihmisenä ja Jumalan Poikana varasi itselleen aikaa viipyäkseen rauhallisessa paikassa vain kahden kesken Isän kanssa, jotta voisi levätä "Isän sylissä", kuinka paljon ennemmin me olemme riippuvaiset Jumalan rakkaudesta!

Juuri Jumalan uhrautuva ja vailla ehtoja oleva agape-rakkaus Kristuksessa tavoitti meidät, kun olimme eksyksissä ja syntiemme tähden Hänelle kuolleet. Kun synnyimme Jumalan lapsiksi, Hän vuodatti rakkauden Henkensä sisimpäämme (1 JOH 4:9-10; EFES 2:4-5; ROOM 5:5,8). Siitä hetkestä lähtien olemme jatkuvasti tarvinneet Isän rakkauden hoitavaa läheisyyttä parantuak-semme rikkinäisyydestämme. Yhtä välttämätön kuin Aurinko on maapallon elämälle tai äidin hoiva pienen lapsen kehitykselle, on tuo rakkaus kasvamisellemme ehyeksi ihmiseksi. Sen vuoksi mitä valtavin on Raamatun vakuutus siitä, että sama rakkaus, jolla Isä ympäröi Poikansa, on Jeesuksen seuraajienkin osana: 

Isä itse rakastaa teitä (JOH 16:27).

Isä, ... Sinä olet lähettänyt Minut ja rakastanut heitä (opetuslapsia), niin kuin Sinä olet rakastanut Mi-nua. Minä olen tehnyt Sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla Sinä olet rakas-tanut Minua, olisi heissä ja Minä olisin heissä (JOH 17:23,26).

Niin kuin Isä on rakastanut Minua, niin Minäkin olen rakastanut teitä (JOH 15:9). 

Agape-rakkaus ei aseta kohteelleen ansio- tai kelvollisuusvaati-muksia. Jos niin olisi, olisimme kaikki jääneet sen ulkopuolelle. Sen sijaan agape-rakkaudella on itsessään voima muuttaa ihmistä sisäisesti. Jumala, joka on kaiken rakkauden Lähde, haluaa tehdä koskettamastaan ihmisestä rakkautensa välittäjän maailmaan (1 JOH 4:7-8; 1 KOR 16:14). Hänellä on taito aikaansaada "vihan lapsessa" vastarakkautta ja muuttaa tämä kykeneväksi osoitta-maan rakkautta myös lähimmäisilleen.    

Veljesrakkaudesta (filadelfiā) ei teille tarvitse kirjoittaa, sillä Jumala itse on opettanut teidät rakastamaan (agapaō)  toisianne (1 TESS 4:9).

Herra ohjatkoon sydämenne Jumalan rakkauteen (agapē) ja Kristuksen kärsivällisyyteen (2 TESS 3:5). Herra lisätköön teille yhä runsaammin rakkautta (agapē) toisianne kohtaan ja kaikkia kohtaan (1 TESS 3:12).

Me rakastamme (agapaō), koska Hän on ensin ra-kastanut (agapaō) meitä (1 JOH 4:19). 

Häntä te rakastatte (agapaō), vaikka ette ole Häntä nähneet (1 PIET 1:8).

Raamattu kehottaa meitä rakastamaan toisiamme. Se opettaa myös, että rakkaus Kristukseen näkyy Hänen sanojensa pitämi-senä. Yllä olevan perusteella on kuitenkin selvää, että odotuk-semme noiden hengellisen kasvumme tavoitteiden onnistumisesta ei tule suuntautua itseemme. Kaivelemalla omaa sydäntämme ja muuttelemalla luonnettamme emme saa puristettua agape-rak-kautta esille.

Rakkaus Kristukseen ja lähimmäiseen kasvaa ja kypsyy Jumalan Hengen hedelmänä meissä tullakseen esille Hänen aikomallaan tavalla, Hänen suunnittelemassaan tilanteessa.

Tältä osin meidän osuutemme on vain antautua Isän rak-kaudelle, viettää Jeesuksen esimerkin mukaisesti paljon aikaa Hänen läsnäolossaan ja luottaa siihen, että Hän sanansa ja Henkensä kautta vie aloittamansa uudistamistyön meissä päätök-seen (FIL 1:6). Halu parannuksessa elämiseen, tahto itsensä kieltämiseen ja ristin kantamiseen kuuliaisuudessa ovat Hänen armonsa ja rakkautensa vaikutusta meissä (TIIT 2:11-12; FIL 2: 13).     

Rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Juma-lasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta (1 JOH 4:7).

Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, mekin olemme velvollisia rakastamaan toisiamme (1 JOH 4:11). Tavoitelkaa rakkautta (1 KOR 14:1).

Jeesus vastasi hänelle: "Jos joku rakastaa Minua, hän pitää Minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asu-maan. Se, joka ei rakasta Minua, ei pidä Minun sanojani." (JOH 14:23-24)

c)  Koronatauko - siunausko?

Vaikuttaa siltä, että Jumala on antanut meille muistutuksen tästä syvimmästä tarpeestamme. Hän on sallinut seurakuntansa nor-maalin viikko-ohjelman ja tavanomaisen yhdessäolon tulla katkais-tuksi yllättävällä tavalla koronapandemian vuoksi. Ehkäpä rakas-tava Isämme on sen kautta halunnut vetää lapsiaan lähemmäksi itseään, jotta ymmärtäisimme riippuvuutemme yksin Hänestä. Kokoontumisrajoitukset ovat tarjonneet meille tilaisuuden viipyä uudella vakavuudella Herran armollisten kasvojen edessä, kysyä yksinäisyydessä Hänen voimaansa ja virittää henkemme kuule-maan Hänen puhettaan.

Täytyy tunnustaa, että tämän kirjoittajan mieleen on korona-ajan "vapaaehtoisen karanteenin" hiljaisuudessa noussut useita kysy-myksiä. Voisiko henkilökohtainen uskonelämäni uudistua omavoi-maisesta suorittamisesta sellaiseksi avoimen kuuntelevaksi riip-puvuudeksi rakastavasta Isästä, joka spontaanilla tavalla oh-jasi Jeesuksen palvelutyötä? Miten hengellisen kotiseurakuntani käytäntöjä tulisi kehittää (muuttaa), jotta sanan kylvö- ja ope-tustyö kantaisi paremmin hedelmää? Olemmekohan urautuneet pyörittämään seurakunnassamme toistuvia rutiineja itseriittoisesti vain teologiaamme ja psykologiaamme luottaen? Kaipaammeko enää Herraa, Hänen tahtonsa toteutumista ja voimallista ilmes-tymistään samalla intensiteetillä kuin psalminkirjoittaja?   

Niin kuin peura kaipaa vesipuroille, niin minun sieluni kaipaa Sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Juma-laa, elävää Jumalaa (PS 42:2-3).

Minä levitän käteni Sinun puoleesi. Niinkuin janoinen maa, niin minun sieluni halajaa Sinua (PS 143:6).

Mikäli käy niin, että Kristuksen Henki taivaallisena Kotiopettaja-namme saa havahduttaa meidät näkemään hengellinen köy-hyytemme ja turtumisemme riippumattomuuteen Jeesuk-sesta, koituu koronatauon yksinolo suureksi siunaukseksi. Henki-lökohtainen ja yltyvä janomme rakkauden Lähteen puoleen on Hengen synnyttämä olotila meissä. Se on merkki siitä, että Hän on armossaan vahvistamassa sisäistä ihmistämme sekä varustamassa meitä ja seurakuntaamme Jeesuksen paluuta edeltävää vaikeata aikaa ja viimeistä herätystä varten.