C3.2  Jeesus ymmärtää, kun meistä tuntuu pahalta

Jeesus sanoi: ”Miksi te pahoitatte tämän naisen mielen” (MATT 26:10).

Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mi-es ja sairauden tuttava, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Meidän sairautemme Hän kantoi, meidän kipumme Hän sälytti päällensä (JES 53:3-5,9; PR 38).

Olen puhunut teille näistä asioista, jotta Minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi (JOH 15:11).

Ihmisen tunteiden koko kirjo ahdistuksen tuskasta täydelliseen iloon on Jeesukselle tuttu. Hänen syvimpiä tuntemuksiaan kärsimysten keskellä me emme kykene käsittämään. Syntymästä asti Jeesus eli kuoleman uhan alaisena, poliittisten ja uskonnollisten vallanpitäjien ahdistamana. Hänen kintereillään lymysi kaiken aikaa myös itse pimeyden Ruhtinas kiusaten ja houkutellen, mutta tavoitteissaan epäonnistuen. Sekä Jeesuksen omat maanmiehet (juutalaiset) että läheisimmät opetuslapset jättivät Hänet lopulta yksin. Laittoman ja väkivaltaisen oikeusprosessin tuloksena Jeesus – kaikkien aikojen viattomin ihminen – tuomittiin mitä tuskallisimmalla tavalla teloitettavaksi. Kuolemantuomiota edeltävä ruos-kinta oli niin ankara, että monet kuolivat jo siihen. Ristillä Hänen olemustaan raastoivat ihmiskunnan sairaudet ja kivut sekä sen syntien hirvittävä paino. Pohjaan asti Jeesus maistoi tuon ankarimman, meille todellisille syyllisille kuuluneen rangaistuksen: Jumalan vihan syntiä kohtaan ja Hänen poistumisen luotaan. Vaikka Jeesus tiesi alusta alkaen, mihin kärsimystie huipentui, purkautui loppuhetkien tuska silti huudoksi ja kysymykseksi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

Kaiken tuon ihmisenä läpikäyneenä Jeesus täysin ymmärtää meidän ahdistavimpiakin tunteitamme ja kipujamme. Niitäkin, joita emme osaa itse edes hallita, vaan jotka näyttävät vetävän meitä epätoivoon – jopa epäilyksiin Jumalan tarkoitusperistä. Eikä Hän ainoastaan sää-lien ymmärrä kärsimyksiämme, vaan kykenee myös voimallaan autta-maan meitä kestämään niissä:

Koska Hän on itse kärsinyt ja ollut kiusattu, Hän kykenee kiusattuja auttamaan (HEPR 2:18).

Kirjansa Sielun hiljainen kipu välityksellä haluavat Neil ja Joanne Anderson rohkaista lukijoita säilyttämään toivon Kristuksessa silloinkin, kun mielemme on masentavien tunteiden puristuksessa eikä vapautus ole näkyvissämme.^a)

"Jeesus mahdollisti pääsymme Jumalan luo kuolemalla syntiemme vuoksi, mutta myös siten, että Hän voi oman kokemuksensa perusteella samastua heikkouksiimme. Hän tietää kokemuksesta miltä meistä tuntuu. Oletko koskaan tuntenut, että sinut on hylätty tai ettei sinua rakasteta? Hänkin on tuntenut sen. Ovatko ihmiset, joihin olet luottanut, koskaan pettäneet sinua? Hänellekin kävi niin. Koetko joskus yli-pääsemätöntä kiusausta? Häntä kiusattiin kaikin tavoin. Joudutko elämään jonkun toisen ihmisen väärinteon seurausten kanssa? Hän otti kantaakseen koko ihmiskunnan synnit ja koki sen jälkeen jotakin, mitä sinun ja minun ei tarvitse kokea: Isä käänsi Hänelle selkänsä. Me voimme sanoa luottavaisina: ”Hän ei jätä meitä yksin eikä hylkää meitä”. Kaikesta kokemastaan huolimatta Jeesus ei missään vaiheessa me-nettänyt toivoa eikä luottamustaan Taivaalliseen Isään. Ne voi-mavarat, joiden avulla Hän selvisi kaikesta tuosta, ovat nyt meidän käytettävissämme Kristuksessa. Hän on kaiken toivon ja lohdutuksen Jumala."

Lohdutuksen ja armon sanalla Jumala todella lähestyy meitä, joiden uskoa juuri nyt koettelevat syvän alakuloisuuden, surun, kiusojen, heikkouksien ja kärsimysten synnyttämät tunnot. Suuri Ylimmäinen Pappimme ei ole jättänyt meitä, vaan on vierellämme jakaakseen ah-dinkomme:

Eihän meidän ylimmäinen pappimme ole sellainen, ettei Hän voi sääliä meidän heikkouksiamme, sillä Hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme ar-mon avuksemme oikeaan aikaan. (HEPR 4:15-16). Särjettyä ruokoa Hän ei muserra, ja heikosti palavaa kynttilän-sydäntä Hän ei sammuta (JES 42:3).

Kaikki, mitä on ennalta kirjoitettu, on kirjoitettu meille opik-si, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo (ROOM 15:4).

Hän on itse sanonut: "En Minä sinua hylkää enkä sinua jätä " (HEPR 13:5).

Raamattu maalaa meille tummasävyisen tunnekirjon niiden Jumalan ihmisten piirtämänä, joita kärsimykset raastoivat aivan kestokyvyn rajoille asti. Avoimimmin tällaiset tunnot välittyvät israelilaisten hen-gellisistä lauluista, psalmeista. Psalmien kirjoittajien kokemukset kerto-vat ihmiselämään kuuluvasta kärsimyksestä, jolta kukaan ei voi täysin välttyä. Löydämme helposti oman tuskamme niistä ahdistuksista, jotka vyöryivät heidän päälleen mm.

   ■ vuolaina kyynelinä  purkautuvana suruna  (6:7-8)

   ■ ahdingon aikana kätkeytyvänä Jumalana  (10:1)

   ■ pitkäkestoisena huolien ja murheiden taakkana (13:3)

   ■ kuoleman pelkona (18:5-6)

   ■ fyysisenä kipuna (22:15-16; 38:8-9)

      ■ yksinäisyytenä (25:16)

   ■  pakahduttavana sisäisenä hätänä (25:17)

   ■ syyllisyyden kuormana (38:5)

   ■ vainoavien ihmisten vihan muodossa (55:3-6)

   ■ mielen vajoamisena pohjattomaan liejuun (69:2-3)

    ■ väsymisenä Jumalan avun huutamisessa ja odottamisessa (69:4)

     ■ kärsimyksenä vanhurskauden tähden (69:8-10)

     ■ häpeänä ja pilkkana (69:20)

     ■ jatkuvana rukoustaakkana (88:2-4)

   ■ ruokahaluttomuutta ja unettomuutta aiheuttavana (102:5-8)

Psalminkirjoittajien synkät tunteet vaihtelivat laajasti voimakkuudeltaan, kestoltaan, vaikutukseltaan ja aiheuttajaltaan. Yhteisenä piirteenä näem-me kuitenkin sen, että kärsimystensä ja piinaavien ajatustensa keskellä he pyrkivät kaikin keinoin säilyttämään toivonsa Jumalassa, Hänen avussaan ja paremmassa tulevaisuudessa (62:6-8). Tämä käy ilmi, kun kuuntelemme samoja kirjoittajia vielä hetken lukemalla edellä mai-nittuja psalmeja pitemmälle:

Herra on kuullut itkuni äänen. Herra on kuullut anomiseni (6:9-10).

Sinä havaitset tuskan ja vaivan, sinä otat ne käsiisi. Sinulle avuton uskoo asiansa. Sinä kuulet nöyrien kaipauksen. Sinä vahvistat heidän sydämensä (10:14,17).

Minä luotan Sinun armoosi. Riemuitkoon sydämeni valmista-mastasi pelastuksesta (13:6).

Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Juma-laani; Hän kuuli  minun ääneni (18:7; PR 38). Hän ojensi kä-tensä korkeudesta ja tarttui minuun, Hän veti minut ylös syvistä vesistä (18:17).

Hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksi huutonsa (22:25; PR 38). … Sillä Sinua, Herra, minä odotan. Sinä vas-taat, Herra, minun Jumalani (38:16).

Sinuun minä panen toivoni (25:21).

Sinua, Herra, minä odotan. Sinä vastaat, Herra, minun Juma-lani. Minä tunnustan pahat tekoni, murehdin syntieni tähden (38:16,19).

Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokailen, ja Hän kuulee minun ääneni. Heitä taakkasi Herran huo-maan, Hän pitää sinusta huolen. Hän ei salli vanhurskaan ainaisesti horjua (55:18,23).

Minä olen kurja ja vaivattu, suojatkoon minua Sinun apusi, Jumala (69:30; PR 38).

Mutta minä huudan Sinun puoleesi, Herra, ja aamulla var-hain tuon rukoukseni Sinun eteesi (88:14).

Hän kääntyy niiden rukousten puoleen, jotka ovat menettä-neet kaikkensa, eikä halveksi  heidän rukoustaan (102:18).

Toisinaan Jumala vastasi psalminkirjoittajien huokauksiin runsaammin kuin vain antamalla voimansa kärsimyksen kestämiseen: Hän nosti murheen ja kivun kokonaan pois hartioilta! Riemun ja ilon tunteet täyttivät silloin surupuvussa vaeltaneen ihmisen mielen:

Sinä muutit valitukseni karkeloksi, Sinä riisuit surupu-kuni ja vyötit minut ilolla, että sieluni laulaisi Sinun kun-niaasi eikä vaikenisi (PS 30:12-13). Herra, minun Jumalani, Sinua minä huusin, ja Sinä paransit minut (PS 30:3).

Läheskään aina vastaus rukouksiin ei tullut Jumalan palvelijoiden odotusten mukaisesti ja nopeasti. He joutuivat elämään pitkiäkin aikoja mielen tai kehon kivun kanssa. He selvisivät Jumalan antaman toivon ja päivittäisen avun varassa. Jumalan suunnitelma toteutui kuitenkin vähitellen heidän elämässään sen kautta, että he asettivat kaiken luottamuksensa Häneen. Jumala ei unohda omiaan! 

Tämän sivustomme aihealue – hengen ja mielen uudistuminen – ohjaa meidät sellaisen kivun äärelle, jota kannamme tunnemuistoissamme tai alitajunnassamme. Menneisyydessä syntyneet mielen haavat, niiden takia vääristynyt kuva itsestä ja avuttomuus hallita omia tunteita ovat esimerkkejä kipukohdista, jotka eivät parane hetkessä. Tällaisten kokemustemme vuoksi olemme ehkä päätyneet torjumaan tunteitamme tai kehittelemään ihmissuhteitamme rassaavia (häiritseviä) tapoja ah-distavista tunnekonflikteista ulos selvitäksemme. Emme osaa käsitellä pintaan nousevia häpeän, arvottomuuden ja hylkäämisen tunteita. Sen vuoksi olemme saattaneet sulkea itsemme toisten ihmisten läheisyydeltä ja jopa heidän rakkaudeltaan. Voipa olla niinkin, että entisessä elämässä pahaan oloon hetken lohtua tarjonneet Jumalan tahdolle vieraat tavat ovat löytäneet uudestaan tiensä ”varaventtiileiksi” tuskaamme huojenta-maan. 

Uskollinen Jumalan Henki on kuitenkin aina halukas työs-kentelemään kanssamme, jotta uskaltaisimme avata sydä-memme arpiset kammiot itsellemme ja Hänen parantavalle rakkaudelleen – ja lopulta ehkä läheisille ihmisillekin.

Meidän hyvä Vapahtajamme ei ainoastaan halua katsella säälien sivusta sisäistä vaikeuttamme, vaan on sielumme Paimenena myös kykenevä hoitamaan mielemme ja itsetuntomme terveeksi. Riittävän terveeksi, jotta mielen uudistumisen seurauksena voimme oppia vähitellen ilmaisemaan tunteitamme rakentavalla tavalla, iloksi läheisillemme ja tyydytykseksi itsellemme. Saadaksemme pääotsikon lupaamaa ”valoa tunteittemme hallintaan” ja paremman käsityksen tunnereaktioittemme syistä lähdemme seuraavalla sivulla liikkeelle aivan alusta: tunteiden säätelytaidon kehittymisestä persoonallisuutemme osana.