D4  Danielin kirjan lukujen 11 ja 12 selitys

a) Taustaa

Dan 11:1

Ja minä (Gabriel) seisoin meedialaisen Daarejaveksen ensimmäisenä hallitusvuotena häntä vahvistamassa ja suojelemassa.

Juutalainen Daniel oli joutunut Babylonian pakkosiirtolaisuuteen vuonna 605 eKr (Dan 1:1-6). Babylonian viimeisen kuninkaan Belsassa-rin kukistuttua v. 539 eKr valtakunta joutui meedialaisen Daareja-veksen hallintaan (Dan 5:30-31). Daarejaves hallitsi Babyloniaa vasal-likuninkaana Meedo-Persian suurkuninkaan Koores II Suuren (550-529 eKr) alaisuudessa. Daniel työskenteli tuolloin yhtenä esimiehenä Daa-rejaveksen nimittämille satraapeille eli maakunnan käskynhaltijoille (Dan 6:1-2,28).

Kun profeetta Jeremian ennustama Israelin kansan pakkosiirtolai-suusaika oli päättymässä (Jer 25:11), rukoili Daniel kansansa ja Jeru-salemin puolesta (Dan 9:1-19). Hänen rukoukseensa vastattiin ensiksi siten, että kuningas Koores II antoi 1. Babylonian hallitusvuotenaan israelilaisille luvan palata kotimaahansa (Esra 1:1-3). Vaikka päätöstä ja sen toimeenpanoa vastustettiin voimakkaasti pimeyden henkivaltojen taholta, pääsi ensimmäinen pakkosiirtolaisten joukko palaamaan Jerusa-lemiin noin v. 537 (Dan 10:12-13).

Danielin rukous sai myös toisenlaisen vastauksen: Enkeli Gabriel ilmes-tyi hänelle ja ilmoitti karkean aikataulun siitä, mitä Jumalan kansalle tulisi tapahtumaan edessä olevan 70 vuosiviikon aikana (Dan 9:20-26).

Vuonna 536 eKr (eli kolmantena vuotena sen jälkeen, kun Koores II oli valloittanut Babylonian) enkeli Gabriel vieraili toistamiseen lähes 90-vuotiaan Danielin tykönä Hiddekel-virran (pers. Tigra = Tigris) rannalla (Dan 10:1-2,10-14). Tällä kertaa enkeli kävi yksityiskohtaisesti läpi Israelia koskevat maailmanhistorian tapahtumat tulevan 70 vuosiviikon aikana. Ennustuksen alkuosa käsitti Persian ja Kreikan suurvalta-ajan, itsenäisyysajan makkabealaisten hallinnassa ja Rooman imperiumin nousun (vuodet 536 – 37 eKr; Dan 11:1-35). Sen jälkeen profetia sisälsi noin 2000 vuoden tauon ja jatkui vasta Antikristuk-sen ilmestymisellä Jaakobin ahdistuksen aikana päivien lopulla (Dan 11:36-12:13). Näin kauas ulottuvaa, mutta erittäin tarkkaa ennustusta tutkimme seuraavassa jae jakeelta historian valossa.

b)  Persian suurvalta-aika

Dan 11:2

Ja nyt minä ilmoitan sinulle totuuden: Katso, vielä nousee kolme kunin-gasta Persiassa, ja neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi. Kun hän on vahvistunut rikkaudessaan, panee hän kaiken liikkeelle Jaavanin val-takuntaa vastaan.

Danielille annettiin ennustus Meedo-Persian neljästä seuraavasta kunin-kaasta, joista viimeinen, Kserkses I (eli Ahasveros, 485-465 eKr; Est 1:1-3) yritti koko sotaväkensä voimalla valloittaa Jaavanin (Kreikan). Hän luopui kuitenkin sodasta kärsittyään tappion Plataian taistelussa vuonna 479 eKr.

Enkelin ilmoittamat Ahasveroksen kolme edeltäjää olivat ilmeisesti: Koo-res II Suuri (eli Kyyros), Kambyses II (529-522 eKr) ja Dareios I (522-486 eKr).

c)  Aleksanteri Suuren valtakunnan hajoaminen

Dan 11:3

Sitten nousee sankarikuningas; hän hallitsee suurella vallalla ja tekee, mitä tahtoo.

Tämä sankarikuningas oli luonnollisesti Kreikan valtakunnan suuruuden luoja Aleksanteri Suuri (336-323 eKr). Hän valloitti Persian ja hallitsi Makedoniasta itään aina Intian Indus-virralle asti.

Dan 11:4

Mutta juuri kun hän on noussut, hajoaa hänen valtakuntansa ja jakau-tuu neljään taivaan tuuleen. Se ei joudu hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Sillä hänen valtakuntansa kukistuu ja joutuu muille, ei heille.

Aleksanteri Suuri kuoli Babyloniassa vuonna 323 eKr vain 32-vuotiaana juuri, kun hän oli saanut haltuunsa Persian imperiumin ja oli palaamassa idän sotaretkeltä.

Vuoteen 300 eKr mennessä Kreikan suurvalta oli jakaantunut Aleksanteri Suuren sotapäälliköiden kesken neljään hellenistiseen alueeseen (DAN 7:6; 8:8): 1) Ptolemaios I hallitsi Egyptiä, 2) Seleukos I itäistä Vähä-Aasiaa, Syyriaa, Mesopotamiaa, Babyloniaa, Parthiaa, Persiaa ja itäisiä alueita, 3) Lysimakhos Traakiaa ja läntistä Vähä-Aasiaa ja 4) Kas-sandros Makedoniaa (Dan 8:21-22; 11:3-4).

d)  Etelän kuninkaan avunanto Pohjoisen kuninkaalle

Dan 11:5

Ja Etelän kuningas on voimistuva sekä yksi hänen ruhtinaistaan; tämä on voimistuva vielä enemmän kuin hän, ja hänen valtansa on oleva suuri valta.

Aleksanteri Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeen Israelin eteläpuolella olevan Egyptin hallitsijoita Raamattu nimittää Etelän kuninkaiksi, poh-joispuolella olevan Syyrian hallitsijoita Pohjoisen kuninkaiksi.

Aleksanteri Suuren kuoltua v. 323 tuli hänen makedonialainen upsee-rinsa Ptolemaios I Egyptin satraapiksi. Hän vahvisti valtansa Etelän kuninkaana (faaraona) vuosiksi 305-285 eKr.

Eräs toinen Aleksanterin upseereista, Seleukos I, oli nimitetty Babylonian satraapiksi v. 320 eKr. Aleksanterin sotapäälliköiden ja sat-raappien keskinäisten taisteluiden takia Seleukos joutui pakenemaan Egyptiin vain 50 ratsumiehen kanssa. Etelän kuningas Ptolemaios I asetti Seleukoksen laivastonsa amiraaliksi. Ptolemaioksen tukema Seleukos valtasi 3000 sotilaan kanssa Babylonian takaisin itselleen ja anasti sen vuoteen mennessä 310 eKr kokonaan hallintaansa. Kuten enkeli Gabriel ennusti, voimistui Pohjan kuningas Seleukos I (312-281 eKr) lopulta Etelän kuningasta mahtavammaksi ja kahmaisi valtansa alle Vähä-Aasian länsiosan, Syyrian, Palestiinan, Mesopotamian ja Persian. Vaikka Etelän ja Pohjoisen kuninkaan keskinäinen suhde säilyi ystävyytenä, puhkesi heidän poikiensa välille sotatila.

e)  Pohjoinen ja Eteläinen valtakunta sotatilassa

Dan 11:6

Ja vuosien kuluttua he tekevät keskenään liiton, ja Etelän kunin-kaan tytär menee Pohjoisen kuninkaan tykö saadakseen aikaan sopimuksen. Mutta häneltä menee hänen käsivartensa voima; eikä pysy Pohjoisen kuningas, ei hänen käsivartensa. Ja tytär annetaan alttiiksi ja ne, jotka olivat hänet tuoneet, ja hänen isänsä, ja se, joka häntä aikoinaan auttoi.

Etelän kuninkuuden peri Ptolemaios II (285-246 eKr). Hän kävi aluksi sotia Pohjoisen kuninkaaksi noussutta Seleukos I:n poikaa Antiokhos I (281-261 eKr) ja tämän seuraajaa Antiokhos II (261-246 eKr) vastaan. Vuonna 255 eKr Ptolemaios II solmi Antiokhos II:n kanssa rauhan ja vahvisti sen antamalla tyttärensä Bereniken tälle puolisoksi. Enkeli Gabrielin tarkan ilmoituksen mukaisesti avioliitto johti kuitenkin surullisiin seurauksiin: Antiokhos II:n hylkäämä entinen vaimo, kunin-gatar Laodike, murhautti myrkyllä Berniken, tämän lapsen ja myös miehensä. Samana vuonna 246 eKr kuoli myös Berniken isä, Egyptin faarao Ptolemaios II.

Pohjoisen uudeksi kuninkaaksi murhatun tilalle julistettiin Laodiken poi-ka Seleukos II (246-225 eKr).

Dan 11:7-8

Sitten hänen (Etelän kuninkaan) juurtensa vesoista nousee eräs hänen sijaansa ja tulee sotajoukkoa vastaan, tulee Pohjoisen kuninkaan lin-noitukseen ja tekee heille mielensä mukaan ja on väkevä. Myöskin heidän (Pohjoisen valtakunnan) jumalansa ja valetut kuvansa ja kal-lisarvoiset astiansa, hopeat ja kullat hän vie saaliinansa Egyptiin; sitten hän muutamia vuosia pysyy Pohjoisen kuninkaasta erillään.

Etelän kuninkaaksi ja sisarensa murhaa kostamaan nousi Ptolemaios II:n vesa Ptolemaios III (246-222 eKr). Menestyksekkäästi hän hyökkäsi Pohjan kuninkaan Seleukos II:n joukkoja vastaan miehittäen mm. Seleukidi-valtakunnan molemmat pääkaupungit, Syyrian Antiokian ja Tigris joen länsirannalla sijaitsevan Seleukeian. Sotasaaliinaan hän toi Egyptiin 4000 talenttia kultaa, 40 000 talenttia hopeaa ja 2500 juma-lankuvaa. Lähes vastuksetta Ptolemaios III sai toimia vuodet 246-241 eKr ”mielensä mukaan” sotaretkellään.

Dan 11:9

Pohjoisen kuningas hyökkää Etelän kuninkaan valtakuntaan, mutta pa-laa takaisin omaan maahansa.

Kun Ptolemaios III oli palannut Egyptiin voittoisasta sodastaan, yritti Seleukos II palauttaa takaisin menettämänsä alueet, mutta ei siinä onnistunut. Pohjoisen kuninkaalla oli hajanaisessa valtakunnassaan samanaikaisesti myös sisäisiä ongelmia: valtataistelu nuoremman vel-jensä kanssa ja idän provinssien irtautumispyrkimykset.

Dan 11:10

Sitten hänen poikansa varustautuvat sotaan ja kokoavat valtaisan sotajoukon, ja toinen heistä vyöryy tulvan tavoin kaiken yli. Palattuaan maahansa hän varustautuu uudelleen sotaan tunkeutuakseen Etelän kuninkaan turvapaikkaan saakka.

Pohjoisen kuningasta Seleukos II:a seurasi valtaistuimelle ensin lyhyeksi ajaksi hänen vanhin poikansa Seleukos III (225-223 eKr). Tämä joutui kuitenkin oman armeijansa surmaamaksi Vähä-Aasian sotaretkellä. Nuorempi poika Antiokhos III Suuri (223-187 eKr) peri valtakunnan 18-vuotiaana. Hän kokosi suuren sotajoukon, vyöryi yli kaiken maan ja palautti takaisin seleukidivaltakunnan menettämiä alueita. Vakiinnu-tettuaan maansa olot Antiokhos III varustautui uudelleen sotaan. Hän lähti armeijansa kanssa uutta Etelän kuningasta Ptolemaios IV:a (221-204 eKr) vastaan. Suunnaksi otettiin Palestiinan Gassa, jonka etelä-puolella sijaitsi yksi Etelän kuninkaan linnakkeista.

f)  Israelin aseman vaikeutuminen

Dan 11:11-12

Silloin Etelän kuningas vihastuu ja ryhtyy taisteluun Pohjoisen kunin-gasta vastaan. Tämä hankkii itselleen suuren sotajoukon, mutta Etelän kuningas murskaa sen. Kun se joukko on poissa, Etelän kuningas ylpistyy ja kaataa kymmeniätuhansia, mutta ei silti saavuta lopullista voittoa.

Tässä sodassa Palestiinan ja Foinikian hallinta jäivät Etelän kuninkaalle, sillä Antikhos III kärsi tappion Ptolemaios IV:lle Rafian taistelussa v. 217. Historia kertoo, että huolimatta likimain 62 000 sotilaastaan, 6000 ratsumiehestään ja 102 sotanorsustaan Pohjoisen kuningas joutui pake-nemaan Antiokiaan.

Sen sijaan on hankalasti tulkittavissa, keitä olivat nuo kymmenet tuhannet, jotka Etelän kunigas ”kaatoi” voittonsa jälkeisessä huumassa. Olivatko ne syyrialaisia taistelijoita? Kolmas Makkabealaiskirje antaa viiteitä siihen, että ne olisivat voineet olla myös Egyptin juutalaisia:

"Taistelun jälkeen Ptolemaios vieraili Jerusalemissa ja vaati pääsyä myös temppelin kaikkein pyhimpään. Se oli juutalaisten lain mukaan ehdot-tomasti kiellettyä kaikilta muilta paitsi ylimmältä papilta, joka hänkin sai käydä siellä vain kerran vuodessa. Jumalallinen ihme estikin Ptolemaios IV:n pääsyn sinne. Tästä raivostuneena hän vihastui juutalaisiin. Palat-tuaan Aleksandriaan hän antoi ensin säädöksen, joka rajoitti Egyptin juutalaisten oikeuksia, mutta kun he eivät sen jälkeenkään luopuneet uskostaan, hän määräsi heitä surmattaviksi."

Dan 11:13-16

Pohjoisen kuningas hankkii jälleen sotajoukon, aikaisempaa lukuisam-man, ja joidenkin aikojen kuluttua hän tuo mukanaan suuren sota-voiman varusteineen ja käy hyökkäykseen. Niinä aikoina monet nou-sevat Etelän kuningasta vastaan, ja sinun omasta kansastasikin nousee väkivaltaisia miehiä kapinaan, jotta näky kävisi toteen, mutta he sortuvat. Sitten Pohjoisen kuningas saapuu, rakentaa hyökkäysvallin ja valloittaa linnoitetun kaupungin, eivätkä Etelän voimat riitä eikä sen valioväki pysty puolustautumaan. Hyökkääjä tekee mitä tahtoo, kukaan ei kestä hänen edessään. Hän tunkeutuu Ihanaan maahan ja tuo tullessaan tuhon.

Nöyryyttävän tappion kärsittyään Antiokhos III ryhtyi kokoamaan satoja tuhansia miehiä käsittävää armeijaa. Makedonian kuningas Filip-pos V ja juutalaiset palkkasoturit liittyivät koalitioon Etelän uudeksi kuninkaaksi noussutta Ptolemaios V:a (204-180 eKr) vastaan. Vuoteen 198 eKr mennessä taistelut kääntyvät egyptiläisen sotapäällikön Sco-paan tappioksi. Ihana maa ja Palestiinan alue siirtyi uusien seleukidi-isäntien hallintaan. Vallattuaan Jerusalemin Antiokhos III nimitti kau-pungin Juudean Antiokiaksi, ja siitä tuli kreikkalainen autonominen kaupunkivaltio, joka sai kuitenkin säilyttää temppelipalveluksen teokra-tiansa keskuksena. Myöhemmin Antiokhos III seuraajan aikana juuta-laisten olot muuttuivat radikaalisti huonommiksi.

g)  Uskollinen kuningatar Kleopatra

Dan 11:17

Hän aikoo ottaa haltuunsa koko Etelän valtakunnan ja solmii siksi sopi-muksen Etelän kuninkaan kanssa. Hän antaa Etelän kuninkaalle tyttä-rensä vaimoksi, mutta vain tuottaakseen sille valtakunnalle turmion. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistu, eikä siitä ole hänelle hyötyä.

Vaikka Antiokhos III havitteli mielessään jalansijaa koko Egyptistä, hän suostui rauhaan nuoren Ptolemaios V:n kanssa. Rauhansopi-muksessa hän sai haltuunsa Etelän valtakunnan Aasian puoleiset alueet ja luovutti v. 194 eKr puolestaan tyttärensä Kleopatran puolisoksi Etelän kuninkaalle. Suunnitelma käyttää tytärtä poliittisen hyödyn väli-kappaleena ei onnistunut, sillä Kleopatra säilytti uskollisuutensa faa-raomiehensä valtakuntaa kohtaan.

h)  Pohjoisen kuninkaan sota Roomaa vastaan

Dan 11:18

Pohjoisen kuningas kääntyy kohti rannikon maita ja valloittaa niistä monet, mutta muuan sotapäällikkö tekee lopun hänen röyhkeydes-tään ja kostaa sen hänelle tappioita kärsimättä.

Kunnianhimoinen Antiokhos III käänsi seuraavaksi sotajoukkonsa maitse ja meritse Vähä-Aasiaan. Hän varmisti itselleen Ptolemaiosten viimeiset kaupungit, saaret ja linnakkeet Välimeren ja Aigeian meren rannikoilta. Hän pyrki säilyttämään aikaisemmat asemansa myös Jooniassa ja Traakiassa. Vuonna 192 eKr Pohjoisen kuningas liittoutui Aitolian kanssa, joka oli tuolloin Makedonian ja Akaian lisäksi yksi Kreikan suurista itsenäisistä maakunnista. Samalla hän ajautui sotaan Rooman kanssa. Hänen ajatuksensa toimia "kreikkalaisen vapauden puolustajana roomalaista ylivaltaa vastaan" koki lopullisen haaksirikon Magnesian taistelussa v. 190 eKr. Roomalainen sotapäällikkö Lucius Cornelius Scipio Asiaticus pakotti Antiokhos III luopumaan koko Vähä-Aasiasta ja vetäytymään Taurus-vuorten itäpuolelle raskaiden miestappioiden ja rauhanehtojen kuormittamana. Kaiken lisäksi Antiok-hos III:n nuorempi poika joutui Rooman panttivangiksi.

Dan 11:19

Silloin Pohjoisen kuningas kääntyy oman maansa linnoituksia ja temp-peleitä vastaan, mutta hän sortuu, eikä häntä enää ole.

Tappion seurauksena Seleukidi-imperiumi alkoi kutistua myös idässä: Parthialaiset rohkaistuivat valtaamaan sen itäiset osat. Jäljelle jääneeltä hallintoalueelta – Mediasta, Persiasta, Mesopotamiasta, Babyloniasta, Syyriasta, Palestiinasta ja Kilikiasta – piti kerätä sotakorvausta Roomalle keskimäärin 1250 talenttia vuodessa 12 vuoden ajan. Ollessaan v. 187 eKr Elamissa (Elymaisissa) lähellä Susan kaupunkia ryöstämässä erästä pakanatemppeliä kohtasi Antiokhos III kuolemansa väkivallanteon uhrina.

Dan 11:20

Hänen sijaansa on nouseva mies, joka lähettää sortajan Ihanaan valtakuntaan. Muutamassa päivässä tuo mies tuhoutuu, ei kuitenkaan ilmikapinassa eikä sodassa.

Pohjoisen kuninkaaksi Antiokhos III:n jälkeen nousi hänen vanhin poikansa Seleukos IV (187-175 eKr). Tarvittavien varojen kerää-miseksi loistokkaan hovin ylläpitämiseen ja Rooman sotakorvausten maksamiseen kohdistui ankara verotus myös Ihanaan maahan, Juu-deaan. Sitä varten valtakunnan varainhoitaja Heliodoros lähetettiin Jerusalemiin takavarikoimaan temppelin kulta- ja hopea-aarteita.

Tässä vaiheessa Rooma vaihtoi aikoinaan panttivangiksi ottamansa Antiokhos III:n nuoremman pojan (Antiokhos IV:n) tulevaan kruu-nunperilliseen, Seleukos IV:n vanhimpaan poikaan Demetriukseen. Petollinen Heliodoros näki tässä tilanteessa mahdollisuutensa nousta valtaan ja myrkytti kuningas Seleukos IV:n vuonna 175 eKr.

i)  Pohjoisen kuninkaaksi kavala mies

Dan 11:21

Ja hänen sijaansa on nouseva halveksittu mies, jolle kuninkuus ei kuulu. Hän tulee odottamatta ja ottaa kavalasti  haltuunsa kuninkuuden.

Hyvin tarkasti enkeli Gabriel tässäkin hahmotteli maailmanhistorian tulevaa kehitystä. Kun Rooma oli vaihtanut panttivankinaan pitämänsä Antiokhos III:n nuoremman pojan (tulevan Antiokhos IV:n) kruunun-perilliseen, Seleukos IV:n vanhimpaan poikaan Demetriukseen, va-pautui Antiokhos IV vankeudesta. Demetriuksen vankeuden takia valtaistuin siirtyi järjestyksessä hänen nuoremmalle veljelleen, jonka holhoojaksi ja sijaishallitsijaksi Antiokhos IV julistautui vuonna 175 eKr. Murhauttamalla myöhemmin nuoren kuninkaan ja kukistamalla vallan-tavoittelija Heliodoroksen sai Antiokhos IV anastettua itselleen täyden hallintavallan.

Dan 11:22-24

Sotavoimat lakoavat ja sortuvat hänen edessään kuin tulvan pyyh-käisemänä, ja niin sortuu myös Liiton ruhtinas. Pohjoisen kuningas solmii liittoja mutta toimii petollisesti , sotii ja tulee mahtavaksi huolimatta väkensä vähäisyydestä. Äkkiarvaamatta hän tunkeutuu maan vauraim-piin osiin ja tekee sellaista mitä hänen isänsä ja isiensä isät eivät tehneet. Ryöstösaalista ja omaisuutta hän jakelee omilleen, ja hän laatii suunnitelmia linnoitusten tuhoamiseksi. Mutta tätä kaikkea kestää vain oman aikansa.

Tämä jaejakso on kuin tiivistetty johdanto Pohjoisen kuninkaan Antiok-hos IV Epifaneen (175-164 eKr) toimintatapoihin ja luonteenpiirteisiin. Tulevat jakeet 25-35 paneutuvat niihin tarkemmin.

j)  Petollinen neuvottelija ja ovela sotapäällikkö

Dan 11:25-27

Suuren sotajoukon kanssa hän lähtee kaikella voimallaan ja rohkeu-dellaan Etelän kuningasta vastaan. Myös Etelän kuningas varustautuu sotaan ja hankkii suuren ja voimakkaan sotajoukon, mutta jää häviölle vihollisen juonien vuoksi. Ne jotka syövät hänen pöydässään, vehkeilevät häntä vastaan. Vihollinen tuhoaa hänen sotajoukkonsa tulvan tavoin, ja monet kaatuvat taistelussa. Molemmat kuninkaat hau-tovat pahaa mielessään ja valehtelevat toisilleen, vaikka istuvat saman pöydän ääressä. Suunnitelmat eivät kuitenkaan onnistu, sillä loppu tulee vasta määräaikana.

Kun Antiokhos IV kuuli, että 12-vuotiaana Etelän kuninkaaksi nous-seen Ptolemaios VI:n (180-145 eKr) holhoojat varustivat sotajoukkoja Juudean ja eteläisen Syyrian valtaamiseksi, hän teki ennaltaehkäisevän iskun Egyptiin v. 170 eKr. Monet kaatuivat taistelussa, jonka seu-rauksena maa joutui Aleksandriaa lukuun ottamatta Antiokhos IV:n valvontaan. Hän otti kiinni Ptolemaios VI:n, mutta suostui antamaan tälle lisäaikaa sijaishallitsijanaan. Neuvotteluissa hän teeskenteli ystävää, joka halusi huolehtia sukulaiskuninkaastaan, sisarensa Kleopatra I:n pojasta. Eteläisen valtakunnan nopeaa valtaamista auttoi juonittelu, jonka avulla Antiokhos IV oli houkutellut jotkut Egyptin ministerit, neuvonantajat ja upseerit luopumaan uskollisuudesta Ptolemaios VI:a kohtaan. Toisaalta kuningas Antiokhos IV oli valloittajana käyttäytynyt edeltäjiinsä nähden poikkeavasti (Dan 11:24): Hän oli ryöstellyt ho-pearahoja (stater, 20-28 g) ja omaisuutta vaurailta alueilta ja jaellut niitä tavalliselle kansalle ansaitakseen näiden luottamuksen.

Antiokhos IV oli ilmeisen taitava neuvottelija ja oman edun mukaisten liittosuhteiden juonija. Hänen nopea valtaannousunsakin perustui Per-gamon kuninkaalta Eumenes II:lta ja tämän veljeltä Attalus II:lta hankkimaansa tukeen. Viehätysvoimallaan Pohjoisen kuningas keinotteli itselleen liittolaisia ja vetosi alamaisiinsa, voitti heidän luottamuksensa ja torjui sisäiset uhat.

k)  Juonittelu ja suuttumus Pyhää liittoa vastaan

Dan 11:28

Maahansa palatessaan Pohjoisen kuningas tuo suuren omaisuuden mukanaan. Hän juonittelee Pyhää liittoa vastaan ja palaa vasta sitten maahansa.

Liiton ruhtinas jakeessa 22 viitannee Jerusalemin ptolemaiosmieliseen ylimmäiseen pappiin Onias III:een, joka oli virassa jo vuonna 175 eKr, kun Antiokhos IV astui valtaistuimelle. Oniaan syyrialaismielinen veli, Jason, joka myös mieli ylipapin paikalle, teki sopimuksen Antiokhos IV:n kanssa. Jason osti kuninkaan suostumuksen ylipapin virkaan tarjoten vastapalvelukseksi rahalahjan ja lupauksen juutalaisalueen hellenisaation edistämisestä. Näin Onias III oli pakotettu luopumaan tehtävästä, johon Jasonin voideltiin v. 174 eKr. Vähitellen Jerusalem alkoi muuttua hellenistiseksi kaupunkivaltioksi kreikkalaisine lakeineen. Tooran mukaisen teokraattisen yhteiskuntajärjestyksen aika näytti päättyvän ja juonittelu Pyhää liittoa vastaan onnistuvan.

Muuan Jerusalemin temppelin papeista, nimeltänsä Menelaus, syrjäytti v. 172 eKr Jasonin ja tapatti Antiokiassa asuneen laillisen ylipapin Onias III:n. Hän oli tarjonnut kuninkaalle ylipapin virasta edeltäjäänsä suuremman vuosittaisen rahalahjan ja lupauksen entistä voimakkaam-masta hellenisoimisen edistämisestä. Niinpä juutalaiset perusarvot sekularisoituivat: Ympärileikkaus unohdettiin, heprealaiset nimet muutet-tiin kreikkalaisiksi ja Jerusalemissa alettiin järjestää urheilukisoja, joissa kreikkalaiseen tapaan kilpailtiin alasti ja kunnioitettiin Hermestä, kreik-kalaista urheilun jumalaa.

Vuonna 169 eKr. alkoi kiertää väärä huhu Antiokhos IV:n kuolemasta sotaretkellä Etelän valtakuntaan. Huhun rohkaisemana Itä-Jordanille paennut syrjäytetty ylipappi Jason keräsi itselleen pienen sotajoukon, tunkeutui Jerusalemiin, ajoi Menelauksen ulos kaupungista ja julistautui jälleen ylipapiksi. Kun Egyptistä palaava Antiokhos IV kuuli Jasonin kapinasta luokseen paenneelta Menelaukselta, miehitti hän joukkoineen Jerusalemin ja palautti Menelauksen ylipapiksi. Menelauksen kerrotaan maksaneen temppelin aarteista kuninkaalle rahalahjoja, mikä kiristi ää-rimmilleen hellenisti- ja ortodoksijuutalaisten välejä.

Dan 11:29-30

Aikanaan Pohjoisen kuningas hyökkää taas Etelään, mutta tällöin ei käy niin kuin ensimmäisellä ja toisella (אַחֲרוֹן, [ʼachărôwn] = myöhemmällä, viimeisellä) kerralla. Lännestä tulevat (kittiläisten) laivat hyökkäävät hänen kimppuunsa, ja hän kääntyy peloissaan takaisin ja purkaa suut-tumuksensa Pyhää liittoa vastaan. Kotiin palattuaan hän suhtautuu suopeasti niihin, jotka hylkäävät Pyhän liiton.

Vuonna 168 eKr Antiokhos IV hyökkäsi jälleen Egyptiä vastaan, erityisesti valloittaakseen suurkaupunki Aleksandrian. Kittiläisten laivojen eli Välimeren roomalaisten joukkojen painostuksesta hän kuitenkin joutui vetämään armeijansa pois Eteläisestä valtakunnasta. Ei käynyt niin kuin kävi ensimmäisellä kerralla (Dan 11:25) eikä niin kuin tulee käymään viimeisellä kerralla Antikristuksen toimesta (Dan 11:40-42), jonka esikuva Antiokhos IV oli.

Nöyryytyksen jälkeinen suuttumus laukaisi Antiokhos IV:n perusvihan sitä Pyhää liittoa kohtaan, joka juutalaisilla oli Israelin Jumalan kanssa.

Antiokhos IV Epifaneen missio oli kyllästää valtakuntansa etnisesti, uskonnollisesti, poliittisesti ja taloudellisesti erilaiset osat hellenismin ihanteella. Aatemaailmansa edistämiseksi hän käytti juonitteluja, liitto-sopimuksia, painostusta ja väkivaltaa. Suurimman vastarinnan hän kohtasi juutalaisten taholta. Niihin juutalaisiin, jotka olivat valmiit hyl-käämään Pyhän liittonsa Jumalan kanssa, Antiokhos IV suhtautui myö-tämielisesti.

l)  Jerusalemin temppelin häpäiseminen

Dan 11:31-35

Hänen lähettämänsä sotajoukot tulevat ja saastuttavat pyhäkön ja pyhän vuoren, lakkauttavat päivittäisen uhrin ja asettavat pyhäk-köön turmion iljetyksen.

a) Liiton rikkojat hän houkuttelee luopioiksi juonillaan, mutta

b) ne, jotka tuntevat Jumalan, pysyvät lujina ja täyttävät tehtävänsä.

c) Kansan oikeat opettajat (taidolliset) neuvovat monia, mutta kauan heitä sorretaan miekalla ja tulella, vankeudella ja ryöstöllä. Keskellä sortoa he saavat apua, mutta vain vähän, ja monet liittyvät heihin petollisesti. Oikeista opettajista (taidollisista) jotkut lankeavat, ja niin heidät kaikki seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan lopun ajaksi , sillä vielä on aikaa määrähetkeen.

Vuonna 167 eKr Antiokhos IV lähetti joukkonsa Jerusalemiin ”rat-kaisemaan” hiertävän juutalaisongelman väkivallan avulla. Hän teki liiton juutalaisten luopioiden kanssa, mutta vainosi niitä, jotka uskalsivat pysyä uskollisina Israelin Jumalalle. Hän lakkautti temppelin päivittäisen uhrin sekä häpäisi temppelin asettamalla sinne kreikkalaisen ylijumalan Zeuksen patsaan ja uhraamalla sille. Tooran pyhien kirjoitusten kopiot poltettiin, juutalaiset määrättiin jättämään lapsensa ympärileikkaamatta, syömään Mooseksen lain kieltämää epäpuhdasta ruokaa ja kun-nioittamaan pakanallisia jumalia. Tämä kaikki on esitäyttymystä Jaakobin ahdistuksen ajan tapahtumille: Mark 13:14; Luuk 21:20-24; Ilm 13:5-7; 2 Tess 2:3-4.

a) Ahdingon aikana "liiton rikkojat" luopuivat liitosta Jumalan kanssa. Juutalaisen identiteetin ja Tooran sijasta he valitsivat hellenistisen arvomaailman.

b) Ne jotka ”tunsivat Jumalansa” ryhtyivät vastustamaan sortotoimia väkivaltaisesti: He nousivat pappi Mattatiaksen ja hänen poikan-sa Juudas Makkabealaisen johdolla kapinaan seleukideja vastaan. Muutaman tuhannen taistelijan kanssa he voittivat syyrialaiskenraalin joukkoineen ja vihkivät uudelleen käyttöön Jerusalemin temppelin v. 165 eKr. Tapahtuman muistoksi juutalaiset yhä vielä viettävät ha-nukkajuhlaa. Taistelujen tuloksena makkabealaissuku sai lopulta hal-lintaansa koko Israelin entisen kuningaskunnan alueen vuoteen 37 eKr asti. Sen jälkeen Rooman senaatti nimitti edomilaisen Herodek-sen Juudean kuninkaaksi.

c) Ne jotka tunsivat Jumalansa ja olivat lisäksi taidollisia (viisaita, ymmärtäväisiä; hepr. verbistä שָׂכַל,  [sakal] = ymmärtää) opettivat ahdingon aikana Tooraa. Taidolliset säilyttivät juutalaisen lain ja tavat, mutta eivät osallistuneet väkivaltaiseen kapinaan pakanallista hel-lenismiä vastaan (Dan 11:33,35; 12:3,10; sama ilmaus myös Dan 1:4,17). Ahdingon keskellä he säilyttivät liiton Jumalan kanssa, vaikka heitä sorrettiin ”miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä jonkun aikaa”. Dan 11:35 ja 12:1-3 mukaan taidollisten juutalaisten työ kansansa keskellä jatkuu loppuun asti. Jaakobin ahdistuksessa heidät koetellaan, puhdistetaan ja pelastetaan. Heidän uskonsa ja toimin-tatapansa on yhtäläinen Jeesuksen mallin mukaiselle tavalle elää vainon alaisena (1 Piet 2:21-23; Matt 5:39,44). Taidollisten joukko on esikuva antikristillisen lopun ajan seurakunnasta.

Vuonna 165 eaa. Antiokhos IV valtasi vielä Armenian pääkaupungin Artaksiaan ja jatkoi  matkaansa Babyloniaan ja Elamiin. Tämä sotaretki jäi hänen viimeisekseen. Hän kärsi mielisairaudesta ja kuoli vuoden 164 eKr lopulla sen jälkeen kun oli epäonnistunut valtaamaan Susan kau-pungin.

m)  Antikristus Pohjoisen kuninkaana

Dan 11:36-39

Ja kuningas tekee mitä tahtoo, pyrkii korkealle ja ylvästelee jokaista jumalaa vastaan, puhuu ennenkuulumattomia jumalien Jumalaa vas-taan ja menestyy, kunnes vihan aika päättyy, sillä se tapahtuu, mikä on päätetty. Hän ei välitä isiensä jumalista, ei naisten lempijumalasta eikä muistakaan jumalista, vaan ylvästelee kaikkia vastaan. Sen sijaan hän kunnioittaa vuorilinnojen jumalaa; tuota jumalaa, jota hänen isänsä eivät ole tunteneet, hän kunnioittaa kullalla ja hopealla, kalliilla kivillä ja ihanilla lahjoilla. Hän miehittää lujat linnat väellä, joka palvelee outoa jumalaa. Niille, jotka suostuvat tähän, hän jakaa kunnianosoituksia; hän panee heidät hallitsemaan monia ja antaa heille maata palkaksi.

Enkeli Gabrielin välittämän profetian loppuosaa jakeen Dan 11:36 jälkeen ei voida todentaa historiassa vielä tapahtuneeksi. Jakeiden 35 ja 36 välissä on sama 2000 vuoden mittainen tauko kuin aikaisemmassa Dan 9:25-27 ennustuksessa vuosiviikkojen 69 ja 70 välissä. Jotta siir-tyminen viimeisten päivien Pohjoisen kuninkaan eli Antikristuksen aikaan ei jäisi Danielilta (ja meiltä lukijoilta) huomaamatta, jakeissa Dan 11:35-12:13 käytetään toistuvasti ilmaisuja ”lopun aika”, ”vihan aika”, ”ahdis-tuksen aika” ja ”päivien loppu”.

Kuningas Antiokhos IV on vaatimaton esikuva tulevalle Antikristuk-selle (eli Pienelle Sarvelle, Dan 7:8), jonka suhdetta Israelin Juma-laan ja yleensä jumaluuteen kuvataan jakeissa 36-39. Hän ei välitä muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten jumalista, ei islamilaisten jumalasta eikä juutalaisten Jumalasta. Antikristus (Pieni sarvi eli Peto) ei ole Isän ja Pojan hiljainen kieltäjä (1 Joh 2:22), vaan julkean ylimielinen herjaaja ja pilkkaaja (Dan 7:8,20,25; Ilm 13:5-6). Hän korottaa lopulta itsensä ihmispalvonnan ja jumaloinnin kohteeksi ja julistaa olevansa Jumala (2 Tess 2:4; Ilm 13:4,8).

Kaksi asiaa on, mitä Antikristus arvostaa: sotavoima (”linnoitusten juma-la”; מָעוֹז, [mâʻôz] = linnake, vahvuuden ja voiman paikka) ja mammona (”kulta, hopea ja jalokivet”). Sotaisuudessa (väkivallassa) ja ulkonaisen loiston tavoittelussa hän on Kristuksen vastakohta. Jakeet 40-43 vahvistavat tällaisen arvomaailman mukaisen toiminnan, johon voima ja valta kumpuaa suoraan Lohikäärmeeltä (Ilm 13:2; Joh 8:44; Matt 4:8-10). Sellaiset valtionjohtajat, jotka suostuvat tukemaan Pedon soti-laallisia ja taloudellisia päämääriä, pääsevät lyhyeksi ajaksi hyötymään hänen katoavasta suosiostaan.

Dan 11:40-43

Lopun hetkellä (lopun ajalla) Etelän kuningas iskee yhteen hänen kans-saan. Ja Pohjoisen kuningas käy Etelän kuninkaan kimppuun vaunuin, ratsuin ja lukuisin laivoin, valtaa maan toisensa jälkeen ja pyyhkäisee tulvan tavoin kaiken yli. Hän myös hyökkää Ihanaan maahan, ja kymmenettuhannet sortuvat. Mutta Edom, Moab ja useimmat ammo-nilaiset pelastuvat hänen käsistään. Hän tunkee kätensä maahan toi-sensa jälkeen, eikä edes Egypti pelastu. Hän ottaa haltuunsa kulta- ja hopeakätköt ja kaikki Egyptin ihmeelliset rikkaudet, ja libyalaiset ja nubialaiset (etiopialaiset) seuraavat häntä saattueena.

Raamatun spiraalimaisesti tarkentuvan esitäyttymysperiaatteen perus-teella (katso Keskiyön pimeys - Pedon valtakunnan historia) voimme olettaa, että

Pohjoisen kuningas tarkoittaa Antikristusta, jonka valta-kunnan keskus rakentuu muinaisen Assyrian seutuville eli nykyisten Turkin, Irakin, Syyrian ja Iranin hallitsemille alueille. Antikristus liittoutuu paitsi islamilaisen myös läntisen (entisen Länsi-Rooman) kulttuurin omaksuneiden valtioiden kanssa. Raamatun mukaan Pedon pyrkimyksille ja arvomaa-ilmalle antavat hyväksynnän lopulta kaikki kansakunnat (ILM 13:7-8; 17:12-13).

Dan 11:40-43 mukaan mm. Egypti vastustaa Pedon valtakuntaa ja tulee valloitetuksi, jonka jälkeen Libya ja Etiopia liittyvät Pedon koalitioon vapaa-ehtoisesti. Sen sijaan Jordania (eli Edomin, Mooabin ja Ammonin alue) nähtävästi säästyvät sotatoimilta, mutta joutuu Israelia valtaavien joukkojen läpikulku- ja kokoontumisalueeksi.

Rikottuaan Lähi-Idän 7-vuotiseksi tarkoitetun rauhansopimuksen ("lujan liiton monien kanssa") 3,5 vuoden jälkeen Antikristus joukkoineen hyökkää myös Israelin kimppuun. Hän miehittää Luvatun maan ja lakkauttaa Jerusalemin temppelin uhritoimitukset. Viimeisen vuo-siviikon loppuosan eli 3,5 vuotta kestävän Jaakobin ahdistuksen jälkeen Herra Jeesus itse astuu sotimaan Pyhän maan miehittäjiä vastaan (Dan 9:27; 7:21; 11:41; Ilm 13:7; Sak 14:2-3; Luuk 21:20; Jes 42:13; 63:1-6).

Dan 11:44-45

Sitten idästä ja pohjoisesta tulevat sanomat pelästyttävät hänet, ja hän lähtee vihoissaan tuhoamaan ja perin pohjin hävittämään monia. Hän pystyttää telttapalatsinsa meren ja ihanan pyhäkkövuoren välille. Sitten hän tapaa loppunsa, eikä kukaan auta häntä.

Raamattu ei kerro, millaiset idän ja pohjoisen suunnalta tulevat sanomat keskeyttävät Antikristuksen joukkojen Pohjois-Afrikan sotaretken. Antikristuksen ”telttapalatsin” pystyttäminen Jerusalemin itäpuolelle osoittaa kuitenkin hänen ”suurlähetystönsä” ja miehitysjoukkojensa ko-mentokeskuksen asettuneen pysyvästi Israelin maaperälle. Olisiko liian rohkeata olettaa, että Herran Jeesuksen suora puuttuminen tapahtumien kulkuun Edomissa (idässä; Jes 34:5-9; 63:1-6; Jer 49:13,17,20-22) ja Jerusalemissa (pohjoisessa; Jooel 4:1-2,11-16) kääntää Antikristuksen Afrikan joukot takaisin puolustamaan Israeliin jääneitä miehitysjoukkoja. Lukijani arvioikoon ja arvostelkoon kaiken edellä kirjoitetun. 

Viimeinen jae Dan 11:ssa viittaa Harmagedonin taisteluun, jos-sa Peto sotajoukkoineen kohtaa loppunsa Herran Jeesuksen valtasuuruuden edessä (Ilm 19:19-21; 2 Tess 2:8; Dan 7:11).

n)  Israelin lohdutus

Dan 12:1-13

Luku 12 sisältää Enkeli Gabrielin viimeiset sanat jo noin 90-vuotiaalle ja pian niiden jälkeen Herransa lepoon nukkuneelle Danielille (Dan 12:13). Niiden kautta avautuu suuri lohdutus paitsi vanhalle profeetalle myös Jumalan kansalle – sekä viimeisiä aikoja elävälle Jeesuksen seurakun-nalle.

a)  Jaakobin ahdistuksen aikana enkeliruhtinas Miikael asettuu Juma-lan kansan suojaksi. Israelin kansan jäännös tulee kokemaan pelas-tuksen Herrassa Jeesuksessa, tuossa ”pellavapukuisessa”, joka itse ilmoitti koettelevan pudistuksen kestävän 3,5 vuoden ajan (Dan 12: 1,5-11; 11:33; Sak 13:9; Mal 3:2-4).

b)  Tämä tapahtuu niihin aikoihin, jolloin kaikki ”tomussa makaavat” kuulevat Jumalan äänen ja heidät herätetään osaansa: toiset elä-män ylösnousemukseen eli ”iankaikkiseen elämään”, toiset tuomion ylösnousemukseen eli ”iankaikkiseen kauhistukseen”. (Dan 12:2; Joh 5:27-29; Apt 24:15). Taidolliset ja vanhurskaat tulevat loistamaan niin kuin tähdet aina ja iankaikkisesti (Dan 12:3; Matt 13:41-43; 1 Kor 15:51-52).

c)  Nämä profetian sanat määrättiin lukittaviksi ja sinetöitäviksi lopun aikaan asti. Mutta samalla luvattiin niiden avautuvan tutkijoille vähi-tellen Hengen antaman ymmärryksen myötä (Dan 12:5).

Mielenkiintoinen on esimerkiksi salaisuus, joka kätkeytyy päivämäärä-eroihin jakeissa Dan 12:11-12 ja Ilm 11:3. Onko 1290-1260 = 30 pv ajanjakso, jolloin Kristus sotii Israelin vallanneita pakanajoukkoja vas-taan ja jona aikana tapahtuu Jumalan kansan uudistuminen? Onko 1335-1290 = 45 pv Jumalan vihan maljojen vuodattamisen kestoaika ennen Harmagedonin taistelua? Raamatun mukaan Israelin pelastu-minen tapahtuu äkkiä ja Herran viha kestää vain hetkisen (Room 9:27-28; Ps 30:6; Jes 54:7-8 ).

Alla olevassa kaaviossa seurakunnan tempaushetki Jeesuksen tykö on merkitty tapahtuvaksi Danielin viimeisen vuosiviikon puolenvälin jälkeen. Vallitsevia vaihtoehtoja seurakunnan kotiinkutsun ajankohdasta olemme tutkineet sivulla D7.